Naperoviikon satuseminaari pureutuu lukemisen tärkeyden ymmärtämiseen

Eilen Taivalkosken seurakuntatalolla pidetyssä satuseminaarissa kuultiin tärkeitä ajatuksia sadusta, satujen maailman ja lukemisen tärkeydestä. Lähinnä opettajista ja muista julkisista kasvattajista koostuva yleisö sai lisäksi tietoa Taivalkoskellakin toteutettavista taiteen perusopetuksesta.

Napero on oma sankaritarinansa

Tilaisuuden emäntä Sisko Liimatta kertoi alustuksessaan satujen ja tarinoiden olevan parhaita tapoja ymmärtää maailmaa ja elämää yleensä. Sadut sisältävät erilaisia sankaritarinoita, joista löytyy paljon universaaleja, yleismaamallisia piirteitä. Sankari on sankari näissä tarinoissa siksi, ettei sankari tiedä mitään sankaruudesta.

-Napero-Finlandia on itsestään eräänlainen sankaritarina, jossa Niilo Keränen henkilöityy sankariksi. Hanhän on ollut vyöryttämässä naperokiveä liikkeelle.

Napero-Finlandia onkin pyörinyt nyt jo seitsemän vuotta.

-Satuja on tullut näiden vuosien aikana jo 30 000, josta itse olen lukenut muutamia tuhansia, kansanedustajia- satusetä Niilo Keränen kertoi. Hänen mukaansa jokainen kasvattaja on nähnyt, kuinka lapsi keskittyy luovaan työhön.

-Kirjoittamisprosessissa näemme, kuinka lapsi keskittyy luovaan työhön.

-Kirjoittamisprosessissa näemme, kuinka lapsi kielii keskellä suuta, silmä kovana seuraa kirjaimen kiemuraa. Lasta täytyy kannustaa kirjojen ja satujen pariin ja itse kirjoittamaan, Keränen muistutti.

Lukemiseen täytyy kannustaa

Kävin itse koulua, jossa heti huudettiin suurella äänellä, jos joku teki virheen lukemisessa, kertoi kirjailija Vuokko Niskanen.

-Lukemista ei kuitenkaan koskaan saisi tulla peikkoa. Lapsen ja kirjan suhde muodostuu kotona, mutta ei ole liian myöhäistä aloittaa vaikkapa vasta koulussa. Lukijaksi voi kasvaa missä elämän vaiheessa hyvänsä.

Niskasen mukaan ihminen etsii elämäänsä merkitystä koko ajan. Lapsikin tekee niin. Vähäisestä kokemuksesta johtuen lapsi ei erittele asioita vaan tuntee, kuvittelee, kokeilee.

Satu auttaa ja opettaa lasta hallitsemaan pelkoja, koska lapsi ei pysty sanoin kertomaan kärsimyksistään, yksinäisyydestä eikä ahdistuneisuudestaan.

Oulun taidetoimikunnan pääsihteeri Ulla Kuukasjärvi sivusi lukemista taiteen perusopetusta koskevasssa puheessaan. Hän kyseli, miksi meidän oikeastaan tarvitsee kantaa huolta lasten ja nuorten lukemisharrastuksesta.

-Koska kieli luo identiteettiämme, minuuttamme. Ja kirjallisuus on kieltä, sanojen taidetta. Kirjasta tai kirjottaen saa myös taiteellisia elämyksiä, koska puhummehan kirjan suhteen taiteesta.

Naperotutkimuksesta toi satuseminaariin viestinsä oulun yliopistossa kirjallisuutta opiskeleva Johanna Konttila, joka oli tänä vuonna myös satuja arvostelemassa.(Koillissanomat 14.10.1999/Auni Vääräniemi).

Fedja-setä, kissa ja koira -näytelmä tarjoaa Naperoviikon teatteriannoksen: Alkuviikon koululaisesitykset täynnä pieniä katsojia.

Naperoviikon kolme ensimmäistä päivää ovat olleet varsinaisia teatterirautaisannoksia Taivalkosken ala-asteiden oppilaille.

Maantain ja tiistain koululaisesitykset näytettiin kirkonkyläläisille ja Asutusalueen koululaisille sekä Vaaran koululle. Keskiviikkona aamuesityksessä näyttämön valtasivat Hutun koulu ja osa Jurmun koulustakin. Iltapäivänä olivat vuorossa päiväkodin lapset.

Hullu lehmä ja veikeä traktori huvittivat

VenäläiskirjailijaEduard Uspetkin “Fedja-setä, kissa ja koira”-lastennäytelmää esitettiin Taivalkosken näyttämöllä jo kesän aikana, mutta säädettyjä koululaisesityksiä ei silloin luonnollisestikään voitu järjestää. Niimpä Fedja setä hullunkurisene ystävineen päätettiin passiittaa yhdeksi Naperoviikon ohjelmaksi. Näytelmän teeman itsenäistä käsittelyä pyrittiin vahvistavan piirrosten avulla.

-Niin kuin olen jo muillekin koululaisille sanonut, niin sanon tämän teillekin, kertoi näytelmän ohjaaja Heli Kinnunen keskiviikon näytännön lyhyessä alkupuheenvuorossa.- Olisi nimittäin mukavaa, että piirtäisitte sitten koululla paperille sellaisen kohtauksen, joka parhaiten on näytelmästä jäänyt mieleen.

Kyllä Hutun ja Jurmun koululaiset tarkasti Fredja-setädän ja tämän ystävien toimia seurasivatkin. Aarteen tuominen nostaa lapset seisoalleen katsomaan. Möliseviä ja ympäriinsä ryntäilevä lehmä sekä nakkeja syövä traktori kirvauttaa monelta makeat naurut.

-Ihan hyvä se on, vähän hassu, tuumivat Hutun koulun tytöt Mia Hiltunen ja Jenni Ervasti tauon aikana. Näytelmä on monelle ainakin joiltakin osin tuttu.

-Telkasta se on nähty ja luettu on kirjastakin, muistavat Olli-Pekka Ervasti, Kalle Manninen ja Henri Turpeinen.

-Se oli se pyssykohtaus paras, kuuluu kommentti jonkun pojan suusta. Tytöt kertovat taas pitäneensä lehmästä enemmän.-Ihan helppo sitä oli seurata, jännitystä riittää, kertoo taas Sauli Keränen.

Vaihtelua koulutyöhön

Tauon aikana koululaiset ehtivät miettiä myös vähän Naperoviikkoa yleensä. Yhtenä suuna kerrotaan, Kuinka viime vuonna osallistuttiin tapahtumaan satumetsän tekemisellä Hallahuntu-tapahtumaan. Satumetsästä löytyi niin pääkalloja kuin merirosvoja, eikä inkkareitakaan sovi unohtaa. Satukilpailuun osallistuttiin niin kuin muinakin vuosina.

-Kaarlen lihapullajuttu oli kerran paras Taivalkoskelainen satu, kehuu Olli-Pekka vieressä olevaa Kaarle Latvalehtoa. Hutun koulun johtajan Pekka Turpeisen mukaan heidän koulunsa ei tällä kertaa tehnyt mitään viime vuoden vastaavaa.

-Viime vuonnahan kaikki pienet koulut valmistivat oman esityksen, mutta tänä vuonna ollaan enemmänkin valmiin päällä.

-Napero on hyvä tapahtuma, se sattuu sopivalleen lokakuulle ja katkaisee ankean ajan, myöntää Turpeinen.- Mahdollisuuksien mukaan ja hyvin mielellään lähdetään hakemaan koulutyöhön vaikutteita koulun seinien ulkopuolelle, kuten nyt tänään tehtiin.(Koillissanomat 14.10.1998/Auni Vääräniemi).

Lasten kulttuuri ehkäisee ongelmia

Taivalkoski näyttää koko Suomelle taas tällä viikolla mallia, miten lasten kultuuria tehdään. Napero- Finlandian eli lapsille suunnatun kirjoituskilpailun julkistamisen alusviikko on satuviikko, jonka aikana eri puolilla Taivalkoskella tapahtuu.

Satuviikko on niin massiivinen, että mikäli se vietettäisiin jossakin kuuluisan Kehä III:n sisäpuolella, kaikki Suomen tiedotusvälineet kertoisivat siitä.

Vaikka valtakunnan reunoilla tapahtuva valtakunnallinen tapahtuma ei tänä vuonnakaan ole valtakunnallinen media tapahtuma, se on koko maalle tärkeä edelläkävijä. Kun muualla ollaan ymmällään ja mietitään, mitä kauheaa lapsille ja nuorisolle on tapahtunut, kun raaka väkivälta ja ongelmat ovat lisääntyneet. Taivalkoskella ei anneta periksi vaan ennaltaehkäistään ongelmia tarjoamalla lapsille aikaa, yhdessäoloa ja mielikuvituksen kehittämismahdollisuuksia.

Samoista asioista puhutaan myös loppuviikosta kristillisessä kulttuurifoorumissa Kuopiossa. Toivoa sopii, että vähitellen monella muullakin paikkakunnalla.

Kukahan pystyy tekemään tutkimuksen, joka todistaisi oikeaksi epäilyn, että lastenkulttuurin, ennen kaikkea lukemisen, laiminlyöminen kostautuu ja ongelmalliset nuoremme ovat niitä, joilla ei ollut ajoissa tarjolla kyllin tasokasta ja heitä kyllin tehokkaasti mielekkäisiin asioihin aktivoitunutta lasten kulttuuria?

Lastenkulttuuria aliarvioidaan niissäkin piireissä, jotka pohtivat lastemme ja nuortemme hätää. Tästä on käyttökelpoisena esimerkkinä Ajankohtaisen kakkosen tiistai-illan vanhempain ilta, johon oli kahdeksi tunniksi koottu maan viisaat pohtimaan, miksi lapset jopa tappavat toisiaan. Kaiken päälle puhumisen aikana ei yksikään viisas asiantuntija-aikuinen maininnut sanaakaan lastenkulttuurin tai lapsille lukemisen merkityksestä. Siksiköhän heistä ei tuntunutkaan olevan perimmäisen ongelman selvittäjiksi?(Koillissanomat/14/10/1998).

Mitä lumiukon selässä lukikaan Niksologiaa. Sukkahousuihin voi pakata vaikkapa kauranjyviä ja tehdä niistä monen näköisiä satuolentoja. Nämä otukset koristivat Jokijärven koulun ikkunalautaa satuseminaarin aikana.

TAIVALKOSKI Eipä meille monille tuiki tuntematon runoilija Aino Oljymäki olisi ikinä osannut aavistaakaan, miten, hyvä lunttilappu saattaa iso paperinukkelumiukko olla hänen lyriikkansa tulkinnassa!

Jotta runoilija olisi asian voinut todistaa, hänen olisi pitänyt olla mukana Jokijärven entisellä koululla kyläseuran järjestämässä satuseminaarissa torstai-iltana.

Oljymäen Vuodenajat -runosta tulkitsi Liina kevään, Aki kesän, Esa syksyn ja Juho talven.

Jokaisella lapsella oli ison paperinuken näköinen vuodenaikansa symboli- sanokaammepa, että lumiukko talven.

Alkuviikosta lapset päättivät lyhyestä harjoitusajasta huolimatta esiintyä torstain suuressa satuseminaarissa asianmukaisesti lastenjuhlakamppeisiin sonnustautuneina. Silloin hoksattiin, että pistetäämpä lunttilaput sille puolelle symboleja, joita yleisö ei näe, vain lukutaitoiset esiintyjät itse. Ja täydestä meni.

Uusia suunnitelmia

Jokijärven kyläkoulu, joka on tullut tunnetuimmaksi Kalle Päätalon opinahjona, lakkautettiin aktiivisen kyläseuran vastaanpanosta ja hyvistä perusteluista huolimatta. Hyviin perusteluihin kuului myös se, että kylässä on paljon lapsia.

Kaikenikäisiä lapsia riitti torstai-iltanakin yhdessä kaikenikäisten aikuisten kanssa isoon voimistelusalikäytössäkin olleseen luokkaan. Se oli koristeltu kuten koko muukin rakennus. Mutta vain luokkahuoneessa oli koristeina käytetty Jokijärven kyläseuran toimialueeseen kuuluvan tyrämäen kahdesta talosta lainattuja leluja ja satukirjoja. Niitä riittikin kaikkialle: puolapuihin ja koripallokoriin, jossa iso nalle tarkkaili porukkaa Sakari Topeliuksen satukirjojen keskeltä.

Paikalla olivat myös Satuviikon puuhamiehet. Toinen heistä oli Päätalo-instituutin rehtori Matti Kaarlejärvi, joka vakuutteli, että jokijärven koulu alkaa saada taakseen myötätuulta, jotta Päätalo-instituutti ja Päätalon maankuulu arkisto siirrettäisiin sinne.

Toinen tapahtuman puuhamiehistä, Taivalkosken omaksi satusedäksi nimetty lääkäri ja kirjailija Niilo Keränen kyseli, mitä satu on. Hän tunnusti, että oli yhdessä Kaarlejärven kanssa aikanaan yrittänyt tehdä satudirektiiviä, koska he yhdessä ovat Napero Finlandia -satukilpailun taustavoimat. Mutta he huomasivat etteivät osanneetkaan tehdä määritelmää, vaikka tiesivät että sadussa pitää olla sadunomaisuutta ja tainanomaista tapahtumaa.

Varalta hän esitti Satuseminaarissa koko joukon kalvoja, joissa esitetiin liuta väittämiä. Illan tartuttavimmat naurut kaikuivat pikkupoikien kikatuksina, kun Keränen pääsi kohtaan: “Nainen on ihminen.” Paperikruunupäisiä pikkutyttöjä juuri tämä väittämä ei lainkaan naurattanut.

 

Niilo Keränen korosti sadun merkitystä lasten kasvatuksessa. Kasvatuksen hän jakoi kolmeen osa-alueeseen: malleihin, varsinaiseen opetukseen ja piilo- opetukseen, jonka piiriin hän laski sadun. Keränen piti sadun osalta ehkä kaikkein merkittävimpänä ja vaikuttavimpana kasvattavana tekijänä tänä päivänä yhdessäoloa vanhempien tai kasvattajien kanssa:

”Tuo aikuinen haluaa viedä minut, lapsen, sadun maailmaan. Hänellä on aikaa minulle. Hän vastaa minun kysymyksiini. Hänellä on lämmin syli. Tänä aikana me kaikki tarvitsemme entistä enemmän taitoja solmia läheisiä ja lämpimimpiä ihmissuhteita niinä lyhyinä hetkinä, mitä meillä on aikaa toisillemme kiireisenjuoksemisen keskellä.”

70% sponsorointia Jokijärven koulun tapahtuma oli siinä mielessä tyypillinen Taivalkosken sunnuntaina Napero-kilpailun voittajan julkistamiseen päättyvän satuviikon tilaisuus, että koko kylän väen kerännyt tapahtuma oli tehty talkoovoimin, Sen lisäksi paikallinen elinkeinoelämä oli sponsoroinut erilaisten tarvikkeiden hankinnassa.

“Tätä rahoittavat Päätalo-instituutti ja kunta, mutta 70% kuluista katetaan sponsoroimalla” laski Niilo Keränen, joka on yksi keskeisimpiä tapahtuman talkoovoimia.

“Mutta ei tästä tulevaisuudessakaan ole tarkoitus tehdä mitään Keräs-päiviä”, naureskeli Soiperoisten maa -satukirjojen kirjoittaja, joka on nyt Päätalon tekopitäjän ja Päätalon tekopitäjän ja Päätalo- päivien kunnan ainoa kirjailija.(Kaleva/17.10.1998/Kaisu Mikkola). 

Toimintapäivä kokosi lapset yhteen

Jurmun koululla kävi, vilske marraskuun puolivälissä, kun kylän lapset ja vähän vanhemmatkin kokoontuivat leipomaan yhdessä joululeivonnaisia, askartelemaan ja tekemään puutöitä. Tapahtuman järjestivät Jurmun maa- ja kotitalousnaiset yhdessä Taivalkosken 4H-yhdistyksen kanssa.

Koululle kokoontui marraskuun puolivälin lauantaina reilusti kolmatta kymmentä lasta sekä pikkuinen joukko heidän vanhempiaan yhteiseen joulunalustapahtumaan.

Osanottajien runsaus herätti ansaittua huomiota. Jurmun nuoriso on tunnettu ahkeruudestaan ja innokkuudestaan koulunkäyntiä kohtaan. Tapahtuman järjestävät uskalsivat kuitenkin epäillä, olisivatko lapset yhtä suurella innolla lähteneet koululle lauantaina, mikäli kyseessä olisi ollut vaikkapa ylimääräinen vapaaehtoinen koulupäivä.

Aikuiset kyläläiset loistivat tapahtumassa lähinnä poissaolollaan. Se ei toiminnan tahtia kuitenkaan hidastanut, kenties päinvastoin.

Koulun keittiön valtasivat heti aamusta innokkaat piparin leipojat ja piparitaikinan syöjät. Piparin paisto sujui isommitta kommelluksitta Sotkasiiran Arjan johdatuksella.

Osa joukosta otti tehtäväkseen joulumakeisten valmistamisen. Makeisten valmistuksessa rankin urakka lankesi taatusti Petterille, joka sai tehtäväkseen toimia väliaikaisena pähkinänsärkijänä. Mantelirouheen asemasta kun muonamiehelle oli kaupan hyllyltä tarttunut mukaan kokonaisia maapähkinäitä.

Torttujakin tehtiin. Todella hyvästä, vaikkakin hieman hankalasti leivottavasta taikinasta keskitalon Minnan ohjeiden mukaan.

Torttutarpeiden hankinnasta vastannut henkilö on kautta aikojen ollut tunnettu huonomuistisuudestaan, ja tuli tapansa todistaneeksi tälläkin kertaa. Unohti tykkänään matkastaan niinkin olennaisesti tortuntekoon tarvittavan ainesosan kuin tortuntäytteen. Keittäjämme Mallun lahjoittamien luumupussien ja Arjan ihanan luumusosereseptin ansiosta unohdus saatiin kuitenkin paikattua ilman suurempaa paniikkia.

Kynttilänjalkoja ja keltasirkkuja

Maa-ja kotitalousnaisille puutyöt ovat hieman vieraampaa aluetta. Järjestäjät olivat kuitenkin päättäneet tarjota kylän poikajoukolle jotain aivan erikoista, ja mikäpä heille sen mieluisempaa olisi kuin koulun veistosalin monenmoiset häkkyrät ja vempaimet. Eli puutöitä piti järjestettämän.

Parviaisen Joukon johdolla veistoluokassa ahkeroi parhaimmillaan toistakymmentä isompaa ja pienempää pojannaskalia sellaisella innolla, että ei paremmasta puhettakaan. Iloinen vasaran pauke ja hienopaperin suhina kantautui veistoluokasta pitkälle koulun käytävälle. Maustettuna ihanalla naurunremahduksilla ja riemunkiljahduksilla.

Haavereitakaan ei kokonaan vältetty, mutta onneksi Artturi teloi sormeaan vain sen verran, että ensiapupaketin pienin laastarinpala riitti peittämään haavan ja lohduttamaan pientä sorvaajaa.

Mitä veistoluokassa valmistettiin, se jääköön osaltaan hämärän peittoon. Sen verran voi salaisuutta kuitenkin paljastaa, että joulua-attoiltana monen kotona avataan oman pojan itsetekemä lahjapaketti.

Kankaanpainannan saloihin johdatti jurmulaisia Karjalaisen Raija. Kohtuullisen helppo tekniikka ja valmiit sabluunat innostivat askartelijoita siinä määrin, että painantaa varten varattu kangaspakka hupeni pöydältä ennätysvahtia.

Joulunpunaiselle liinakankaalle ilmestyi enkeleitä, joulunkelloja, tähtiä ja muuta hempeää. Punatulkun sabluunalla paineltiin keltasirkkuja, punainen lintu punaisella kankaalla kun ei järin värikäs ilmestys ole. Omenapuun painanut Heikki totesi saman asian, ja valitsi omeniensa väriksi iloisen kirkkaankeltaisen.

Jouluaiheiden lisäksi liinoihin painettiin hevosia, tulppaaneja ja riikinkukkoja. Innokkaimman kankaanpainajan titteli kuuluu ylivoimaisesti Mallulle, joka valmisti joulupöydälleen pitkän, kauniin kaitaliinan.

Karkkeja saa syödä

Lauantaisen toimintapäivän päätteeksi maisteltiin yhdessä pipareita, torttuja ja karkkeja. Alkupihistelyn jälkeen todettiin porukalla, että karkkia riittää kaikille niin paljon kuin itse kenelläkin mahaan mahtuu.

Hyvin tuntui muuten mahtuvan. Niin pitikin. Toimintapäivän päätteeksi kokoonnuttiin tarkastelemaan aikaansaannoksia. Pöytäliinoja, tyynyliinoja, tauluja, kortteja, kynttilänjalkoja, isoja noppakuutioita, miekkoja ja puu-ukkoja kertyi näyttelyluokan pöydille pitkä rivi. Riitti siinä ihastelemista yhdellä jos toisellakin.

Järjestäjät omasta puolestaan olivat toimintapäivään iki-ihastuneita. Mikäpäsen mukavampi järjestäjille kuin tapahtuma, jossa selvästi viihdytään, ja jossa on väkeäkin enemmän kuin ne pakolliset kaksitoista. Anne Parviainen.(Iijoki seutu 23.11.1991).