Hirviö ja minä olemme kasvaneet Napero -viikon aikana

”Kun saavut linnaan satumaan, sä sisään mennä voit. Et varmaan tule katumaan, jos kerrot mitä koit.”

Näin lupasi minulle Naperolaulu ohjelmalehtisen etusivulla. Nyt tätä kirjoittaessani launtai vaihtuu pian sunnuntaiksi, kokematta on enää viikon huipentumaa, palkintojen jako. Istun teatteri-illan jälkeen Päätalo-instituutissa. Yksin ja yritän kertoa kokemaani.

Päällimmäisenä elämyksenä on maailman ja Suomen runoja taivalkoskelaisten nuorten esittäminä. Omaperäistä, hulvatonta, vakavaa, odottamatonta, ajatuksia herättävää, ravintoa silmille, korville ja sydämelle. Toivottavasti esitys ei jää kertakäyttöiseksi vaikka nuoret teatterintekijät kertovatkin tehneensä sen juuri tätä iltaa varten. Tulimme teatteriin suoraan kirkosta, missä ehtookellojen ja harmoonisten jousien sävelet olivat rauhoittaneet mielen ja sielun. Mitään ristiriitaa näiden kahden esityksen välillä en ainakaan minä kokenut.

Ammattilaisten ja harrastelijoiden samoin kuin aikuisten ja lasten yhteistyö, yhdessä tekeminen ja toistensa ideoiden vakavasti ottaminen näkyy, kuuluu ja tuntuu tällä kulttuuri viikolla. En yritäkään luetella nimiä tämän satumaisen viikon takana, te taivalkoskelaiset tiedätte heidät muutenkin, mutta se on sanottava, että ilman tuota Kaarlejärven Mattia tämä tapahtuma ei olisi näin uskomattoman elävä ja yllätyksiä täynnä. Napero viikkoa en tosin ole aikaisemmin kokenut, mutta kulttuuripäiviä ihan tarpeeksi.

En ole unohtanut, että koko tämän viikon takana ja tarkoitus sanoa. Sanalla sanoen kirjoittaminen, Ja kirjoitetun lukeminen. Kirjan puolestahan minäkin täällä oikeastaan olen.

Kuusituhatta naperoa on lähettänyt kilpailuun tekstejään, näyttöjä luovuudesta. Ne ovat kuin kirjallisia ituja. (Itse maaherra kävi Taivalkoskella Naperoviikolla ja näin, miten hän yrittäjille puhuessaan piirsi kalvolle ituja kuvaamaan kehittämisen arvoisia ideoita.) Nämä tuhannet iduillaan olevat kirjailijat todistavat, että toivoa on. Oikeanlaisessa ympäristössä ja sopivalla tavalla kasvaessaan kenestä hyvänsä heistä saattaa joskus tulla Aikuis-Finlandia-palkittu, joskaan ei ehkä Päätaloa kenestäkään.

Elämä on kirjailijan tärkein koulu, luovien ratkaisujen etsiminen ja löytäminen, monipuolinen elämä, monipuolinen kuin Naperoviikko. Sen jälkeen tärkeysjärjestyksessa onkin kirjottaminen, kirjottaminen ja kirjottaminen.

Nyt kun kellon ja ohjelmalehtisen mukaan on jo LAPSEN SUNNUNTAI, en voi muuta sanoa kuin että kirjailijaksi kasvaminen ja kasvattaminen on kuin tuossa hotellin pimeällä pihalla huomista odottava SADUN HIRVIÖ. Koko viikon se on kasvanut ja muuttanut muotoaan rytmikkäästi vasaran tahdissa, kovan käden ja luomisvimman voimalla. Naperot ovat rakentaneet siitä voimatonta, hirviötä, jota he hallitsevat eikä hirviö heitä.

Olen kuullut, että hirviö vuosituhannen vaihtuessa poltetaan kokkona taivaan tuuliin. Toivottavasti sen palaminen on iloinen tulitus. Muistelen tätä hirviötä siellä turun puolessa haikeudella kuin elettyä elämää.

Olette te Koillismaan asukit uskomattomia! Kirjoitellaan !

KOLUMNI:Vuokko Niskanen, Kirjottaja on turkulainen kirjailija, joka on osallistunut sunnuntaina päättyneen Napero-viikon tapahtumiin Taivalkoskella muun muassa tarinoiden kertojana ja seminaarien osanottajana. .(Koillissanomat 18.10.1990).